Dancestop.fi ei ole enää saatavana täältä. Yritä sen sijaan dance-stop-oy.vaatettaa.fi.

Tanssiminen

Tanssiminen on myös todella tykätty harrastus, jonka vuoksi monet maksavat suuriakin summia rahaa. Kyseessä on harrastus, jonka parissa viihtyvät aivan kaiken ikäiset henkilöt, jonka lisäksi suomesta löytyy valtava määrä erilaisia tanssikouluja, jotka opettavat kymmeniä eri tanssilajeja.

Monet vanhemmat kokevat, että harrastuksen tarjoaminen lapselle on tärkeää. Tämä pitää lapset poissa huonoista piireistä, jonka lisäksi harrastuksen parista on mahdollista löytää uusia elinikäisiäkin ystäviä. Mikäli rahoitus tuottaa kuitenkin ongelmaa, parhaat vinkit budjetoimiseen sekä muuhun aiheeseen liittyvään on mahdollista löytää täältä!

Tanssiminen on yksi perinteisimpiä taidemuotoja musiikin ja tarinankerronnan ohella. Kaikissa kulttuureissa ympäri maailman on tanssittu kautta aikain, ja nykyaika onkin ainutlaatuista historiassa sen suhteen, että useimmat länsimaiset ihmiset eivät tanssi. Etenkin Pohjois-Euroopasta perua olevissa kulttuureissa on normaalia, että miehet eivät tanssi koskaan, ja tanssimista saatetaan pitää naismaisena. Naiset voivat tanssia, mutta tanssiminen on marginalisoitunut, eikä sitä voi harrastaa kuin tanssitunneilla tai klubeilla. Tanssimisen katoaminen on suuri menetys kulttuureille, koska esimerkiksi Suomessa oli perinteisesti rikas kansantanssikulttuuri, joka sittemmin korvautui yhtä monipuolisella lavatanssikulttuurilla. Mutta sekin on nyt katoamassa.

Tanssiminen on luonnollista ihmiselle

Tanssimisen pitäisi olla yhtä luonnollista kuin kävelemisen, mutta koska tanssiminen on niin marginalisoitunutta, eikä monilla ole varsinaista kokemusta tanssimisesta, on kenties tarpeen käydä läpi syitä tanssimiseen. Ensinnäkin, ihmiset ovat eläimiä, ja kaikki eläimet ovat luotuja liikkumaan. Esimerkiksi lapset ovat tästä hyvä esimerkki, samoin luonnollisesti maalla elävät ihmiset, jotka liikkuvat ja puuhastelevat läpi päivän, ja sen seurauksena ovat terveempiä, virkeämpiä ja onnellisempia kuin kaupungissa asunnoissa jumittavat vastinkappaleensa. Tanssiminen puolestaan on liikkumista musiikin tahtiin, joka sinänsä on hyvin nautinnollista.

Miksi suomalainen ei enää tanssi?

Valitettavasti monet eivät enää uskalla edes yrittää tanssia, koska tanssimista ajatellaan tietyn koreografian seuraamisena, ja ihmiset luokitellaan hyviin ja huonoihin tanssijoihin. Tähän tarvitaan asennemuutosta. Ensinnäkin, suurin osa maailman miehistä tanssii, joten miksi suomalainen mies ei voisi tanssia? Nykyisin on sentään jo tarjolla joitakin tanssitunteja, jotka on tarkoitettu vain miehille. Toisekseen, tanssimiseen liittyvästä kilpailuhenkisyydestä pitäisi päästä eroon. Esimerkiksi balettitunneilla vallitsee järkyttävän kriittinen ilmapiiri, jossa lapsia arvostellaan heidän vartalon muotonsa perusteella. Sen seurauksena monet luopuvat koko lajista, tai pahimmillaan saavat syömishäiriöitä. Tanssi on parhaimmillaan puhdasta iloa ja itseilmaisua, jota pitäisi voida harrastaa kotona ja juhlissa, ilman että siihen tarvitsee huumeita tai alkoholia.